PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kotimaa 

Laulujoutsenen perintö on vuoden luontokirja

PP, 18.11.2008


WWF on valinnut Vuoden 2008 luontokirjaksi WSOY:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton kustantaman teoksen Laulujoutsenen perintö. Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. Kirja kertoo suomalaisen luonnonsuojelun vaiheista aina 1800-luvulta nykypäivään. Kirjan päätoimittajana on toiminut Helena Telkänranta.

- Ohittamaton kirja kaikille luonnon- ja ympäristönsuojelusta sekä yhteiskunnallisesta keskustelusta kiinnostuneille, kuvailee valitsijaraadin jäsen, Metso Oyj:n johtaja Jukka Seppälä palkittua teosta.

- Herkulliset ajankuvat osoittavat, että asenteisiin ja arvostuksiin voidaan vaikuttaa, mutta se edellyttää myös vankkaa tutkimustietoa päätöksenteon tueksi.

- Kirjoittajat ovat käsitelleet aikanaan voimakkaasti tunteita herättäneitä aiheita johdonmukaisella otteella, joka antaa uskottavuutta. Toisaalta lukija tunnistaa monipuolisesta kuvamateriaalista suojelukohteita, tapahtumia ja keskeisiä uranuurtajia, jotka sykähdyttävät vieläkin, Seppälä sanoo.

WWF järjesti Vuoden luontokirja -kilpailun nyt jo 31. kerran. Kilpailuun osallistui tänä vuonna ennätysmäärä, 27 teosta.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake