"Ainakin jonkin verran"
10.11.2008
Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) sanoi maanantaina Maanpuolustuskurssin avajaisissa Kauhajoen, Jokelan ja Myyrmanninkin traagisiin tapahtumiin viitaten Internetin tarjoavan paljon hyvää, mutta tuovan mukanaan myös uusia haasteita. Hän huomautti verkkomaailman luoneen täysin uusia mahdollisuuksia valmistella ja tehdä rikoksia sekä uppoutumisen virtuaalimaailmaan voivan vieraannuttaa todellisesta elämästä. Internetiä mystifioidaan aika ajoin turhaankin. Kuitenkin kyseessä on vain väline. Se on toiminut välineenä sille, että perinteisen yhteisöllisyyden tilalle on syntynyt verkkoyhteisöjen maailma, aivan kuten Holmlundkin toteaa. On tavallaan ironista, että Internetin perustan loi tiedemaailma. Tiedeyhteisö halusi saattaa tutkimustulokset sähköiseen muotoon ja kansainväliseen tietoisuuteen. Mutta ei tietoverkon synty tiedeyhteisön sisälle vilppiä ja rikollisuutta tuonut. Onhan tieteellisen tutkimuksen varjolla pyritty edistämään niin humpuukia kuin kauheuksiakin jo maailman sivu. Yhteisöä kuin yhteisöä – akateemistakin – voi näköjään käyttää vilpistelyyn ilman verkkoakin, jos vain omaa rikollisen mielen: huijata tutkimusapurahoja tai vaikkapa välittää huumeita. Silti tiedeyhteisö ei taatusti ole sen rikollisempi kuin muutkaan yhteisöt, pikemminkin juuri päinvastoin. Internetissä, kuten muuallakin yhteiskunnassa ja sen muodostamissa pienemmissä yhteisöissä liikkuu hämäräväkeä ja rikollisia. Tätä tosiasiaa ei pidä kiistää. Tutkimustuloksiin nojaten myös Holmlund todisti, että koulusurmien tekijät ovat olleet kuukausia ennen iskuaan aktiivisia internetissä, missä potentiaaliset koulusurmaajat löytävät helposti toisensa ja verkottuvat. Heidän pyrkimyksenään on hankkia tietoja aikaisemmista koulusurmista ja etsiä oikeutusta omalle toiminnalleen. Holmlund huomautti aivan oikein, etteivät aikuiset saa piiloutua vajavaisen nettiosaamisen tai kiireisen arkensa taakse. Sen sijaan heillä on vastuu ja velvollisuus ohjata ja valvoa lasten ja nuorten verkkokäyttäytymistä. Samassa yhteydessä ministeri kiinnitti huomiota viranomaisten tietojensaantioikeuteen. Hän yhtyi poliisiylijohtaja Mikko Paateron näkemykseen, että ihmisten turvallisuuden edistämiseksi tietosuojan on väistyttävä ainakin jonkin verran. Olennainen kysymys on, mitä "ainakin jonkin verran" tarkoittaa? Onko kyse viranomaisten keskinäisen tietojenvaihdon lisäämisestä vai viranomaisten oikeudesta ulottaa valvonta koskemaan nykyistä laajemmin ihmisten yksityisyyteen kuuluvia asioita? Ja muodostaako verkkoyhteisö poikkeuksen muihin yhteisöihin verrattuna? Holmlund korosti, ettei hänen tarkoituksenaan ole tavoitella poliisivaltiota, jossa kaikkia tarkkaillaan kaiken aikaa. Se on huojentava tarkennus. Poliisin käytettävissä olevilla resursseilla se ei olisi edes mahdollista, saati sitten järkevää, sen myös ministeri myöntää. Hän kuitenkin kannattaa poliisin tietoverkkorikostutkinnan ja verkkoseurannan sekä operaattoreiden harjoittaman omavalvonnan kehittämistä. Ellei kyse ole vain verkon toimijoihin kohdistuvien uhkien torjumisesta, kannanotto näyttäisi siis kaipaavan tarkennusta. Suomen sisäistä turvallisuutta koskevassa hallituksen ohjelmassa suurimpana turvallisuusuhkana pidetään syrjäytymistä. Lähtökohta ei ole vailla perusteita. Syrjäytyminen koulutuksesta, työstä, hyvinvoinnista, sosiaalisesta turvasta tai lähiyhteisöstä voi johtaa epätoivoisiin tekoihin. Siitä muun muassa Jokela ja Kauhajoki kertovat. Syrjäytymistä taas ei poisteta lisääntyvällä kontrollilla, vaan välittämisellä, auttamisella, huolenpidolla ja tiiviimmällä yhteisöllisyydellä – vaikkapa sitten verkkoyhteisöissä.
|
Pääkirjoitus
