Ahonen vaatii perumaan Valkeakosken sulkemisen
IA, 14.11.2008
Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen (sd.) vaatii, että UPM peruu Valkeakosken tehtaan lakkauttamispäätöksen.
Valkeakoskella perjantaina punut Ahonen muistutti, että Venäjä ilmoitti kuluneella viikolla, ettei se toteuta puutulleja koskevia toimenpiteitä ainakaan ennen ensi vuoden syksyä. - Näin ollen tilanne on yt-menettelyn ajasta muuttunut ratkaisevasti, hän sanoi. - Päätös on välittömästi peruttava ja täten turvattava tehtaan jatkuvuus ja ihmisten työpaikat. Peräänkuulutan yritysten yhteiskuntavastuuta, Ahonen sanoi. Ahonen ihmetteli suomalaisten metsäyhtiöiden toimintatapoja, jotka aiheuttavat vahinkoa myös niiden omalle imagolle. Tästä yhtenä esimerkkinä Ahonen esitti sen, että alan koulutukseen ei enää tahdo löytyä halukkaita tulijoita. Ahonen ei myöskään unohtanut haukkua hallitusta. - Tämänhetkisen Suomen hallituksen suhtautuminen palkansaajien asemaan näkyi metsäteollisuusyritys Stora Enson tehtaiden ja tuotantolinjojen lakkautusten yhteydessä viime talvena. Vaikka valtio onkin suurin yksittäinen omistaja kyseisessä yrityksessä, ei se tehnyt mitään kansallisuusvarallisuutemme tuhoamisen estämiseksi, hän sanoi. - Päinvastoin valtiovalta tuki kannattavien laitosten alasajoa ja näin aiheutti suunnatonta hätää ja kärsimystä tuhansille ihmisille. Vaihtoehtoisia mallejakin olisi ollut, mutta niitä ei omistajan eli valtiovallankaan toimesta haluttu käyttää, hän jatkoi.
|