Pekkarinen ehdottaa verotukseen syrjäseutuvähennystä
IA, 15.11.2008
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ehdottaa verotukseen erityistä syrjäseutuvähennystä, jolla korvattaisiin syrjäseutujen korkeampia elinkustannuksia.
Pekkarinen sanoi lauantaina Saariselällä, että vaikka työttömyys onkin lähiaikoina työvoimapulaa todennäköisempi asia, ammattitaitoisesta työvoimasta uhkaa tulla jatkossa pula. Työvoimapula uhkaa myös maamme syrjäisimpiä alueita. – Näissä osissa maata ongelmien syy on väestön erittäin nopea väheneminen ja ikääntyminen. Osassa itäistä Suomea ja eräillä muillakin heikoimmilla alueilla pulaa tulee olemaan erityisesti vanhenevan väestön sosiaali- ja terveyspalvelualojen ammattilaisista. Erityisesti Lapissa lisätyövoimatarpeita synnyttävät myös matkailu- ja kaivostoimialojen kasvu, hän sanoi. Pekkarisen mielestä on otettava käyttöön houkuttimia, joilla varmistetaan riittävän ja ammattitaitoisen työvoiman saanti syrjäisimpien alueiden tuleviin työvoimatarpeisiin. – Erillisen verotuksessa myönnettävän syrjäseutuvähennyksen käyttöön ottaminen on sekä alue- että elinkeinopolitiikan näkökulmasta katsoen hyvä vaihtoehto auttaa asiassa, hän sanoi. Vähennykselle löytyvät hänen mukaansa hyvät lisäperustelut syrjäisimpien alueiden korkeista elinkustannuksista, jotka liittyvät esimerkiksi jokapäiväisten palvelujen saatavuuteen, liikkumisen aiheuttamiin korkeisiin kustannuksiin ja näiden alueiden kuntaveron, monesti muuta maata korkeampaan tasoon. Pekkarinen kertoo käynnistävänsä lähiviikkoina selvityksen, jossa kartoitetaan vielä tarkemmin syrjäseutuvähennyksen alue- ja elinkeinopoliittiset perusteet.
|