Heinäluoma puolittaisi veronkevennykset
IA, 18.11.2008
Kansanedustaja, entinen valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) ehdottaa tiistain Kalevassa, että hallitus puolittaisi veronkevennykset. Hänen mukaansa muuten on vaarana veropohjan rapautuminen.
Heinäluoman mukaan hallituksen verolinja myös vaarantaa kuntien peruspalvelut. Veroalennusten sijaan rahaa pitäisi käyttää rakentamiseen, työllisyyden ylläpitämiseen ja kuntien palvelujen turvaamiseen. Hän vaatii hallitusta myös avaamaan ensi vuoden budjettinsa "kunnolla". Pieni viilauspaketti ei hänen mielestään enää riitä synkkenevässä taloustilanteessa. Heinäluoman mukaan koko ajan kertyy niin paljon uutta tietoa, että hallituksen on pakko tehdä perusteellinen linjantarkistus budjettiinsa.
|