Veronkevennyksistä ei luovuta, uusi talousennuste luvassa ennen joulua
Hallitus lähtee vahvaan elvytykseen epävarmuuden oloissa
EEVA HALTSONEN, 18.11.2008
Matti Vanhasen (kesk.) sinivihreä hallitus ryhtyy nopeaan toimintaan huononevien talousennusteiden edessä. Talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa päätettiin tiistaina mittavasta elvytyspaketista, joka edellyttää tuntuvaa lisävelanottoa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) luonnehti tehtyjä päätöksiä sanoin: "Nyt elvytetään ja kovasti!"
Hallitus täydentää ensi vuoden talousarvioesitystään eduskunnalle perjantaina annettavalla esityksellä. Varsinaisessa talousarviossa finanssipolitiikkaa kevennetään noin yhtä prosenttiyksikköä BKT:stä vastaavalla määrällä. Tiistaina sovittiin uusista elvytystoimista mm. asunto- ja korjausrakentamiseksi ja viennin edistämiseksi. Syyskuun talousarvioesityksen perustana oleva valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste on osoittautunut liian optimisesksi. - Kansantalouden arviot ovat "jokseenkin muuttuneet elokuusta", kuvasi valtiovarainministeri Katainen (alla). Jo nyt ollaan hallituksessa yhtä mieltä, että talouskasvu hidastuu ensi vuonna selvästi ja vienti supistuu kansainvälisen kysynnän ja investointien hiipuessa, mutta myös kohonneiden rahoituskustannusten takia. 
Kokonaistuotannon kasvu hidastuu valtiovarainministeriön uuden arvion mukaan ensi vuonna vain 0,5 prosenttiin. Kasvuennustetta alennettiin peräti 1,3 prosenttiyksikköä syyskuusta. Tänä vuonna kokonaistuotannon kasvu hidastuu ennusteen mukaan 2,5 prosenttiin. Vielä kaksi kuukautta sitten VM ennusti bruttokansantuotteen kasvavan 2,8 prosentia. Uusi ennuste julkistetaan joulukuussa. Hyvä uutinen on inflaation hidastuminen ensi vuonna raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen, asuntojen hintojen sekä korkojen laskiessa. Huono uutinen on työttömyyden kääntyminen nousuun talouskasvun hidastuessa. VM arvioi, että työttömyysaste kohoaa 7,0 prosenttiin eli puoli prosenttiyksikköä. Inflaatio kiihtyy tänä vuonna 4,0 prosenttiin, mutta hidastuu ensi vuonna raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen, asuntojen hintojen sekä korkojen laskun myötä 2,0 prosenttiin. Veronkevennykset tulevat, perintöverohuojennus romukoppaanHallitus pitää kuitenkin kiinni sovituista veronkevennyksitä, koska niiden katsotaan olevan osa elvytystä. Sen sijaan sukupolvenvaihdosten verotuksen lisähuojennuksista luovutaan. Perintö- ja lahjaveroasteikkoihin tehdään kuitenkin kolmen prosenttiyksikön kevennys ensimmäisessä veroluokassa. Sukupolvenvaihdoksen perintöveron huojennuksesta luovuttiin, kun se osoittautui eduskuntakäsittelyssä erittäin vaikeaksi. Ongelmia löytyi sekä suhteessa perustuslakiin että muutosten käytännön toteutukseen. Tavoiteltuja työllisyys- ja elinkeinopoliittisia vaikutuksia ei pystytty uudella lailla saamaan, joten lakiesitys vedetään pois eduskunnan käsittelystä. Yleisiin perintö- ja lahjaveroasteikkoihin sen sijaan tehdään kolmen prosenttiyksikön kevennys ensimmäiseen veroluokkaan. Sen arvioidaan pienentävän valtion verotuloja vuosittain noin 60 miljoonalla eurolla. Julkinen talous sakkaaYleinen talouden lasku heijastuu myös julkiseen talouteen, selvimmin verotulojen supistumisena. Valtion rahoitusasema muuttuu vuonna 2009 kansantalouden tilinpidon käsittein alijäämäiseksi ensimmäisen kerran tällä vuosikymmenellä. Valtio joutuu ottamaan ensi vuonna noin kaksi miljardia euroa lisää velkaa. Verotuloja saadaan 1,6 miljardia euroa vähemmän kuin aiemmin arvioitiin. Koko julkisen talouden rahoitusasema pysyy edelleen ylijäämäisenä työeläkerahastojen ylijäämäisyyden ansiosta. Kuntatalous pysyy vielä ensi vuonna lähellä tasapainoa, ja kasvun hidastuminen heijastuu tuntuvammin kuntiin vasta ensi vuoden jälkeen, arvioidaan valtiovarainministeriössä. Talouden suhdanteen heikkenemisestä huolimatta Suomen julkisen talouden rahoitusasema on myös ensi vuonna euromaiden vahvimpia. Valtiovarainministeri Kataisen mukaan Suomi on EU:n komission arvion mukaan EU-maista päätöstasolla eniten elvyttävien joukossa. Viina kallistuu vuoden vaihteestaHallitus kerää alkoholiveron nostolla arviolta 65 miljoonaa euroa vuositasolla. Vuoden vaihteesta kaikkien alkoholijuomien vero nousee kymmenellä prosentilla. Veronnosto merkitsee, että alkoholijuomien vähittäismyyntihinnat nousevat keskimäärin 4,5 prosenttia. Väkevät kallistuvat noin kaksi kertaa enemmän kuin olut ja viini. Olutpullon hinta nousee veromuutoksen seurauksena keskimäärin noin 4 senttiä, viinipullon hinta keskimäärin noin 22 senttiä ja puolen litran viinapullon hinta noin 75 senttiä.
|