PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

Hallitus tukee yrityksiä finanssikriisissä

EH, 18.11.2008


Hallitus pyrkii helpottamaan myös finanssikriisistä johtuvaa yritysten rahoituksen saannin vaikeutumista. Pankkien riskinottohalukkuuden pienentyessä julkiselle rahoitukselle on tullut runsaasti lisäkysyntää, sanoi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) hallituksen tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Pekkarinen korosti, että Suomelle tärkeät vientihankkeet uhkaavat peruuntua tai lykkääntyä pankkien likviditeettiongelmien vuoksi.

Suomessa palataan kymmenen vuoden taakse ottamalla koipussista Suomen Vientiluotto. Vientiluotto jälleenrahoittaa markkinoilta hankituilla varoilla suomalaisen tai ulkomaisen pankin kautta Suomesta tapahtuvan vientikaupan pitkäaikaista luotonantoa.

Uudessa rahoitusmallissa varaudutaan 1,2 miljardin euron vientihankkeiden luotottamiseen. Järjestely on määräaikaisena voimassa vuoden 2010 loppuun. Sen jatkamisen tarvetta ja määrärahojen riittävyyttä tarkastellaan viimeistään toukokuussa 2009.

Jälleenrahoituksen käyttöönotto edellyttää mm. valtiokonttorin suorittamaa varainhankintaa. Lisäksi joudutaan muuttamaan eräitä lakeja ja korottamaan Suomen Vientiluoton osakepääomaa. Vientitakuiden myöntämisen enimmäisvastuurajaa on määrä korottaa 10 miljardiin euroon sekä korontasaussopimusten ja -tarjousten enimmäismäärää 6 miljardiin euroon.

Myös nopeasti kasvavilla, aloittavilla ja laajentavilla yrityksillä on vaikeuksia riskipääoman saamisessa. Siksi Finnvera Oyj:n tytäryhtiöihin Aloitusrahasto Vera Oy:öön ja Veraventure Oy:öön tehdään 30 miljoonan euron suuruinen pääomasijoitus. Teollisuussijoitus Oy:tä pääomitetaan 50 miljoonalla eurolla.

Lisäksi Tekesin ympäristö- ja energiasektorin myöntämisvaltuuksia lisätään 15 miljoonalla eurolla osana energiasektorin demonstraatiohankkeiden toteutusta. Pk-yritysten innovaatiohankkeiden valmistelua alueilla tehostetaan kaksinkertaistamalla valmistelurahoitukseen varattu määräraha 14 miljoonaan euroon.

EU-rakennerahoitusten budjetointia ehdotetaan kertaluontoisesti aikaistettavaksi siten, että niille vuodelle 2009 esitettyä myöntämisvaltuutta kasvatetaan 43 miljoonalla eurolla. Se tuo 10 prosenttia lisää aiemmin esitettyyn valtuuteen.

Jo aiemmin talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut TEM:n esitystä, jossa valtion luotto- ja takaustappiokorvauksen piirissä olevaa Finnvera Oyj:n myöntämien luottojen maksamatta olevan pääoman ja voimassa olevien takausten pääoman enimmäismäärää korotetaan 600 miljoonalla eurolla 3,2 miljardiin euroonvaltion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annettua lakia muuttamalla.

Toimenpide on määräaikainen. Sitä tarkastellaan uudelleen rahoitusmarkkinoiden häiriön palauduttua normaaliksi.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake