PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

Korhola: Ilmastopaketilla kovin tiukka aikataulu

HEIKKI JANTUNEN, 14.11.2008


Kokoomuksen europarlamentaarikko Eeva-Riitta Korhola pitää Euroopan unionin ilmasto- ja energiapaketin käsittelyaikataulua EU-parlamentissa kovin tiukkana ja on huolissaan siitä, toteutuvatko uusiutuvan energian lisäämistavoitteet kestävän kehityksen mukaan.

EU päätti viime vuoden maaliskuussa tavoitella vuoteen 2020 mennessä 20 prosentin energiansäästöjä, 20 prosentin hiilidioksipäästövähennyksiä sekä uusiutuvan energian osuuden kasvattamista 20 prosenttiin energiantuotannosta.

Helsingissä perjantaina järjestämässään ilmastoseminaarissa puhuneen Korholan mielestä luvut ovat yllättävän pyöreitä, ja hän epäili, voidaanko esimerkiksi uusiutuvan energian tavoitetta saavuttaa kestävän kehityksen mukaan.

EU-komission viime tammikuuussa esittelemä ilmasto- ja energiapaketti on nyt EU:n parlamentin ja neuvoston yhteispäätösmenettelyssä. Parlamentilla on käsissään uusiutuvia energiamuotoja käsittelevä direktiivi, uusittu päästökauppadirektiivi, päästövähennysten taakanjakoa jäsenmaittain koskeva ehdotus sekä direktiivi hiilidioksidin talteenotosta ja varastoinnista.

Korholan mukaan tuntuu pahalta, että kaikki pitää käsitellä yhdessä tiukalla aikataululla tämän vuoden lopussa. Syynä tiukaan aikatauluun on ensi vuonna Kööpenhaminassa järjestettävä ilmastokokous, jonne EU haluaa antaa riittävän voimakkaan signaalin.

Päästökaupan uudelleentarkastelu tarpeellinen

Korholan pitää päästökaupan uudelleentarkastelua tarpeellisena. Hän pitää hyvänä, että komissio nyt tunnustaa ne ongelmat, jotka se pitkään kiisti. Esimerkiksi komissio aikoinaan väitti, että päästökauppa ei nosta sähkön hintaa. Euroopan päästökaupalla ei KOrholan mukaan kuitenkaan pystytä estämään hiilivuotoa eikä windfall-voittoja.

Korhola painotti ehdottomasti kannattavansa uusiutuvan energian lisäämistä, mutta tiukka aikataulu vuoteen 2020 mennessä on ongelma.
- Suurin virhe on mielestäni biomassaan kohdistuva paine, Korhola totesi. Tiukan aikataulun lisäksi päällekkäiset direktiivit häiritsevät toisiaan.

Kiistanalaisimmat kysymykset ovat parlamentissa ovat päästöoikeuksien jakamistapa ja kansainvälisen sopimuksen määrittely. Parlamentissa on myös esitetty huolia demokratiavajeesta asian nopeutetussa käsittelyssä. Korholan muistutti lisäksi, että parlamentilta ei ole odotettavissa ratkaisua Suomen kannalta keskeisimpiin ongelmiin, vaan toivo on laitettava Euroopan neuvostoon.

Ympäristöjärjestöille satikutia

Korhola arvosteli ympäristöjärjestöjä virheistä ilmasto- ja energiakysymysten käsittelyssä. Perusvirheenä hän pitää järjestöjen näkemystä, jonka mukaan kasvu on pahasta. Sopeutumisesta ei alkuun saanut alkuun edes puhua, ei myöskään metsityksestä tai hiilinieluista.

Biopolttoaineisiin puolestaan suhtauduttiin ensin valtavalla innostuksella, mutta sitten alettiin vaatimaan niiden täydellistä alasajoa, vaikka niitä voitaisiin kehittää edelleen paremmiksi. Ympäristöjärjestöt ovat Korholan mielestä myös suhtautuneet kritiikittömästi uusiutuvaan energiaan ja demonisoineet ydinvoimaa.

EU-parlamentin jäsen Eeva-Riitta Korhola vastaa raportöörinä parlamentin suurimman ryhmän EPP-ED:n päästökauppalinjauksista teollisuus- ja energiavaliokunnassa ja osallistuu linjauksiin myös ympäristövaliokunnassaa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake