PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

YIT aikoo vähentää väkeä

HJ, 17.11.2008


YIT Kiinteistötekniikka aloittaa valtakunnalliset yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat arviolta yhteensä 250 työntekijän ja 100 toimihenkilön lomauttamista tai irtisanomista.

Neuvottelujen tavoitteena on YIT:n mukaan turvata yhtiön kilpailukyky rahoitusmarkkinoiden kriisin myötä vaikeutuneessa markkinatilanteessa.

Mahdolliset lomautukset ja irtisanomiset yhtiö aikoo toteuttaa ensi vuoden tammi-kesäkuun aikana. Toimenpiteet etenevät vaiheittain konsernin eri toimintamaissa ja toimialoilla.

YIT kertoi jo viimeisen osavuosikatsauksensa yhteydessä sopeuttavansa toimintaansa ja vähentävänsä kiinteitä kustannuksiaan vallitsevan markkinatilanteen mukaisiksi.

YIT:n palveluksessa oli syyskuun lopussa lähes 26 700 henkilöä, joista noin 10 600 työskenteli Suomessa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake