Metalliteollisuus taantumaan
HJ, 18.11.2008
Metallisektorin tuotanto on kone- ja laitevalmistuksen hyvän alkuvuoden ansiosta tänä vuonna viimevuotista suurempi, mutta vuoden viimeisellä neljänneksellä markkinatilannetta kuvataan jo taantumaksi, jonka kestoa ei osata arvioida.
Työ- ja elinkeinoministeriön ja TE-keskusten julkistaman toimialaraportin mukaan metallisektorilla ei ensi vuodesta odoteta yhtä hyvää kuin tämä vuosi, sillä talouskasvun hidastuminen vähentää investointeja. Teollisuudessa on jo vuosia jatkunut rakennemuutos, jossa päähankkijat keskittyvät asiakashallintaan ja toimitusverkkojen kehittämiseen ja ohjaamiseen. Alihankintayritykset ovat päähankkijoittensa kautta kuitenkin hyvin riippuvaisia maailman talouden kehittymisestä. Markkinoiden supistuminen vaikuttaa välittömästi metallintyöstön alihankintasektoriin. Vaikka kumppanuutta on kehitetty päämiehen ja alihankkijoiden välillä, ei kysynnän hiipumisen vaikutuksilta voida raportin mukaan välttyä eikä niitä voida täysin ennakoida. Metallintyöstön bruttoarvo oli toissa vuonna noin 2,5 miljardia euroa, mikä on hieman yli 36 prosenttia metallituoteteollisuuden tuotannon bruttoarvosta. Ennakkotieto viime vuoden metallintyöstön bruttoarvosta on 2,8 miljardia euroa, jolloin viime vuoden kasvuksi tulee noin 12 prosenttia. Ala työllisti 17 221 henkilöä.
|