PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Heraproteiini ja kalsium vaikuttavat suotuisasti kehon painoon ja koostumukseen

PP, 31.10.2008


Heraproteiinit ja kalsium vaikuttavat edullisesti lihavuuden aiheuttamiin haittoihin maksassa ja rasvakudoksessa sekä kehon koostumukseen, selviää ETM Taru Pilven tuoreesta väitöstutkimuksesta. Proteiinin laadulla voi siis olla tärkeä vaikutus painonhallinnan kannalta.

Pilvi tutki maidon proteiinien ja kalsiumin vaikutusta lihavuuden ehkäisyssä ja hoidossa sekä niiden vaikutusta maksaan ja rasvakudokseen. Tutkimus tehtiin ravintoperäisen lihavuuden hiirimallilla.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että paljon maitotuotteita käyttävillä ihmisillä on pienempi painoindeksi ja pienempi riski sairastua metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen kuin vähän maitotuotteita käyttävillä. Maidon kalsiumin ja proteiinien oletetaan vaikuttavan kehon painoon, mutta maidon proteiinien vaikutuksista ja vaikutusmekanismeista on niukasti tutkimuksia.

Maidon eri proteiinit poikkeavat toisistaan vaikutuksiltaan kehon painoon tai rasvakudoksen määrään. Runsaasti kalsiumia ja heraproteiinia sisältävä ruokavalio esti kehon painon ja rasvakudoksen määrän nousua ja lisäsi painonpudotusta ja rasvakudoksen menetystä laihdutuksen aikana.

Alfalaktalbumiini, yksi heran pääproteiinikomponenteista oli tehokkain heraproteiini lisäten merkitsevästi painon ja rasvakudoksen menetystä laihdutuksen aikana. Lisäksi alfalaktalbumiini vähensi rasvan kertymistä sisäelinten ympärille laihdutuksen jälkeisen painonnousun aikana.

Kalsiumin lisääminen ruokavalioon aiheutti pienen, mutta merkitsevän vähenemisen rasvan imeytymisessä. Tämä ei kuitenkaan täysin selitä kehon painossa ja rasvakudoksen määrässä havaittuja eroja.

Pilven väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopiston Lääketieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 31. lokakuuta.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake