Rasismi ja islamofobia huolestuttavalla tasolla EU:ssa

EU

Share
PDFTulostaSähköposti
maahanmuuttaja_tyonhaussa_lehtikuva_minttu_lehtovaara_210906
(Lehtikuva/Minttu Lehtovaara)
Euroopan perusoikeusvirasto FRA:n selvityksen mukaan rasismi, maahanmuuttajien syrjintä ja islamofobia ovat EU-maissa erittäin huolestuttavalla tasolla.

FRA:n ensimmäisestä laajasta rasismia EU:n alueella koskevasta selvityksestä ilmenee, että viidennes ns. mustasta Afrikasta Eurooppaan tulleista on kokenut syrjintää työn haussa kuluneen vuoden aikana. Romaneista 17 prosenttia on joutunut kaltoin kohdelluksi lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotolla ja 11 prosenttia pohjoisafrikkalaisista on kokenut syrjintää kaupoissa käydessään.

Selvityksessä mitattiin syrjintää yhdeksällä elämän osa-alueella. Niihin kuuluvat työnhaku, asunnon hankinta, terveys -ja sosiaalipalvelut, koulut, kahvilat, ravintolat, kaupat ja pankeissa asiointi.

Selvityksessä havaittiin myös, että usein rikoksista epäillyistä maahanmuuttajista neljännes oli itse joutunut rikoksen kohteeksi viimeisen vuoden aikana. Selvityksen mukaan maahanmuuttajat ovat myös joutuneet sijaiskärsijöiksi läntistä maailmaa koetelleen talouskriisin takia.

Asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat koventuneet, kun siirtolaisia aiemmin luovuttaneesta maanosasta on tullut maahanmuuton suosituin kohde.

Viranomaisille ei ilmoiteta

Hälyttäväksi perusoikeusvirasto kokee sen, että 80 prosenttia syrjintää kokeneista ei ollut ilmoittanut asiasta viranomaisille. Yleisin syy tähän oli käsitys, jonka mukaan "mikään ei kuitenkaan muuttuisi".

Toisaalta luottamus poliisiin näyttää olevan maahanmuuttajien keskuudessa heikko. Pohjoisesta Afrikasta tulleista noin viidennes sanoi itse joutuneensa poliisin taholta kaltoin kohdelluksi etnisen alkuperänsä johdosta.

Romaneita sorretaan

Kovinta syrjintää kokevat Tshekissä asuvat romanit, joista peräti 64 prosenttia kertoi perusoikeuksiensa loukkaamisesta. Unkarin romanien kohdalla luku oli 62, Puolassa 59 ja Kreikassa 55 prosenttia.

Afrikasta tulleiden kohdalla vaikeinta elämä on Maltalla, jossa 64 prosentilla tutkituista oli syrjintäkokemuksia kuluneen vuoden aikana. Somalit kokivat useimmiten syrjintää Suomessa ja Tanskassa. Suomessa syrjintää oli kokenut 47 ja Tanskassa 46 prosenttia somaleista.

Etelä-Amerikasta tulleiden kohdalla nousi esiin Portugalissa asuvien brasilialaisten tilanne. Heistä 44 prosenttia oli kokenut joko yhdellä tai useammalla mitatulla osa-alueella syrjintää alkuperänsä vuoksi.

Islamin pelkoa

EU:n alueella asuvista muslimeista noin kolmannesta on syrjitty. Useimmiten heihin kohdistuva syrjintä tapahtui joko työnhaussa, kaupoissa tai asunnon hankinnan yhteydessä. Eniten muslimeihin kohdistunut syrjintä osui niihin maahanmuuttajiin, jotka eivät vielä olleet saaneet EU:n kansalaisuutta, mutta syrjintä oli huomattavaa myös kansalaisuuden saaneiden muslimien keskuudessa.

Selvitykseen perustuvissa johtopäätöksissä perusoikeusvirasto sanoo vähemmistöihin kohdistuvan rasismin, maahanmuuttajien kohtelun ja islamofobian olevan EU-maissa erittäin huolestuttavalla tasolla.

Selvityksen mukaan myös uusien EU-maiden kansalaiset sekä venäläiset ja turkkilaiset  kohtasivat läntisissä EU-maissa päivittäisiä elämäänsä hankaloittavia ennakkoluuloja.

Perusoikeusviraston selvitys on tiettävästi laajin EU:n alueella syrjinnästä tehty kartoitus. Sen kohderyhmänä oli kaikkiaan 23 000 ihmistä EU-maissa.

Kommentteja 13
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
 Minttuli  
Ohhoh 01.03.2010 17:47
Sanon vain, että sitä niittävät, mitä kylvävät... jos käyttäytyy huonosti koulussa, niin maine huononee ja arvosanat laskevat. Vai onko ikkunoita rikkova ja opettajia uhmaava oppilas vain syytön siihen, että ei osaa noudattaa sääntöjä?
 Petri Kaivanto  
Islamofobiaa ei ole olemassakaan 01.03.2010 17:50
"Islamofobia" on älyllisesti hyvin outo ja epärehellinen termi. Muista uskonnoista ei käytetä vastaavaa orwellilaista uudissanaa. Fobia tarkoittaa patologisen eli sairaalloisen liioiteltua pelkoa. "Islamofobia"-sana sisältää ajatuksen, että islam olisi hyvää siinä missä paha lääke, mutta kun "sinä pelkäät sitä ihan suotta". Jos pelkoa onkin, se on varsin perusteltua. Valitettavasti 1400 vuotta historiaa osoittaa, että rauhanomainen rinnakkaiselo islamin kanssa on vaikeaa ja varsinkin islamin päästessä valtauskonnoksi, kaikkien vähemmistöjen osa on kurja. Islam on uskonnon lisäksi myös poliittinen ideologia. Ideologian vastustaminen asiaperustein ei ole fobiaa.
 taawetti  
syytä onkin -islamissa ei mitään hyvää 01.03.2010 17:45
kaikki islamilaiset,eivät ole terroristeja,mutta lähes kaikki terroristit ovat islamilaisia. koko tuo uutisjuttu on islamistien painostusta kansoja kohtaan jotta heidän "erityis vaatimuksensa" pitäisi muka hyväksyä. ei käy ,ja piste.
 sekularisti  
Islamofobiaa... 1940-luvullakin oli "natsifobiaa". 01.03.2010 21:04
Islamofobian määrä Euroopassa johtuu pääasiassa siitä, että eurooppalaiset päättäjät ovat täysin selkärangattomia islamin edessä ja myöntävät muslimeille uskontoon perustuvia erityisoikeuksia jatkuvasti lisää. Suomessakin tästä on esimerkkejä, mm. lasten tahdosta riippumattomat uskonnolliset ympärileikkaukset, omat uimahallivuorot ja keskiaikaisen "jumalanpilkkalain" soveltaminen islamiin kohdistuvan kritiikin hiljentämiseksi. Ns. "islamilaiset" valtiot, eli sellaiset yhteiskunnat jotka perustusvat islamin sääntöihin ja arvoihin, ovat suvaitsemattomuudessaan jokseenkin Natsi-Saksan tasolla. Esim. Saudi-Arabiassa ja Iranissa valtion toimesta hirtetään mm. homoja, ateisteja ja islamista poiskääntyviä. Ja tällaista ideologiaako ei ole mitään syytä pelätä?
 nNick  
01.03.2010 22:40
Varmasti huolestuttavalla tasolla AINA islamistien mielestä. Meitä muita on vuosituhannet mietityttäneet mm Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan islamisointi. Egyptin ja Malesian kristittyjen alkuvuonna jatkuneet teurastukset. ja niin edelleen. Minä ainakin olen tilannut t paidan tekstillä "Islamofobiker - med all rätt" asun tosin Ruotsissa keksikää omat tekstinne. Muslimeita ei kannata ottaa kevyesti mitä ne vaan keksivät. Tässä on kyse totalitäärisestä liikkeestä niinkuin Nazien ja Kommunistien kanssa. En usko ainuttakaan huiveihin kääriytynyttä neitoa joka kertoo että kaikki on hyvin samalla kun sen poikakaveri katoaa 5 kertaa päivässä riitteihin.
 Tomreal  
Vai että laman syytä... 01.03.2010 23:14
Enpä olis ihan uskonut. Todennäköisempänä pidin valtakulttuurin väistyvistä pikkuhiljaa vähemmistöjen tieltä. Ongelmaa pitäisi helpottaa niin että laitetaan rajat hetkeksi kiinni ja keskustellaan OIKEASTI siitä, onko monikulttuurisuus hieno asia ja onko se OIKEASTI toiminut missään kansakunnassa koko historian aikana? Ja OIKEA keskustelu on sitä että kaikki valtakunnan merkittävimmät poliitkot ovat mukana.
 lim0n  
4 minuuttia ajastasi (video): 02.03.2010 08:06
Suomeksi tekstitetty muslimijohtajan haastattelu, perustelee kierrellen miksi terrori-iskut ei-muslimeja kohtaan ovat oikeutettuja (BBC): http://www.youtube.com/watch?v=ky57zbSM_YY&feature=related
 Miika Pelli  
kaikkia ihmisiä tulee kohdella yksilöinä 02.03.2010 08:08
kulttuuri erot, islam maista tulleet miehet ovat tottuneet ylempään asemaan ja mm. somali miehet ovat tottuneet moniavioisuuteen ja valitsevat puolisonsa jo 12- 14 vuotista tytöistä. nyt tämä meidän mielestä ylimielinen muhammad harun rättipää joutuu suomalaisen tasaarvoisen yhteiskunnan jäseneksi, jossa jopa naisilla on ääni oikeus ja lupa tehdä työtä. ja saa normaalin kohtelun kuin ihmiseltä ihmiselle suomalainen tai eurooppalainen eurooppalaiselle. voi kyseessä olla esim. ko. kansan ryhmän tottumattomuus esim nais lääkereihin tai vastaavaa. toki täytyy muistaa taannoin etelä ranskan konflikti, jossa islamin uskoiset valtasivat läänin ja julistivat sen omaksi alueekseen. ja tietysti myös islam opettaa kosmista tasapainoa. toisaalta on olemassa kaksi islam lahkoa, joista toinen on vähemmän rauhan tahtoinen kuin toinen. kun kuitenkin islam opit julistaa rauhaa ja taspainoa. jos kyse on romanien syrjinnästä niin kysyn itse miksi?? olen kohdannut häirikkö romaneja mutta tappeluun joutunut vain humalaisten suomalaisten kanssa. itse näen romanien elävän paimentolaiselämää ja jokseenkin etäällä valtaväestöstä. eli etäisyys ihmisiin auttaa saamaan näkökulmaa.
 Pete Q  
Voi juntin juntti 02.03.2010 15:54
Miksi Kokoomukseen pitää kerääntyä niin paljon primitiivijunttireaktioilla asioita "ajattelevia" ihmisiä. Miltä tuntuisi muualla asuvasta kantasuomalaisesta jos häntä etnisen alkuperän tai uskonnon takia syrjitään niin työelämässä,kaupassa kuin muuallakin ? Sikoja löytyy niin sakista kuin sakista, mm- rasismi on aika sikamaista. Sitä paitsi Suomi ja Ey ovat sitoutuneet YK:n ihmisoikeuksien julistusta myöten lukuisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Sivistyksestä ja selvityksistä tuskin on haittaa rasismin kitkemisessä. Ihmisiä me kaikki ollaan.
 Petri Lahesmaa  
suomalaiset siat ? 03.03.2010 20:46
"Sanon vain, että sitä niittävät, mitä kylvävät... jos käyttäytyy huonosti koulussa, niin maine huononee ja arvosanat laskevat.", kirjoittaa nimimerkki Minttuli. Osa suomalaisista siirtolaisista, juopotteli, sikaili, tappeli ja rikkoi paikkoja Ruotsissa 60- ja 70-luvuilla. Minttulin mielestä ilmeisesti tämän perusteella kaikki suomalaiset ansaitsevat tulla kohdelluiksi juoppoina, sikailijoina, tappelijoina ja paikkojen rikkojina.