Sinnemäki: Ahtaajalakkoon löydettävä sopu vanhoilla eväillä
Kirjoittanut ALBERTO CLARAMUNT 09.03.2010 12:51
Viimeksi päivitetty 10.03.2010 09:40
Hänen mukaansa hallituksella ei ole valtuuksia lähteä käskyttämään osapuolia sopuun, vaikka rahalliset menetykset ovat kansantaloudelle suuret. Pikalain käyttöönotto lakon lopettamisesta liittyy ministerin mukaan vain sellaiseen tilanteeseen, jossa ihmisten terveys olisi uhattuna. - Hallituksen vastuu liittyy siihen, onko kysymyksessä tilanne, jossa ihmisten henki ja terveys on uhattuna. Eli tässä tarvitaan osapuolten halua ja kykyä sopia, Sinnemäki sanoo Verkkouutisille. Ahtaajien lakko alkoi viime viikon torstaina. Osapuolet kokoontuvat uudestaan tiistaina iltapäivällä valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla neuvotteluihin. Lakon pitkittyminen kiristää tunteita työmarkkinoilla. Työnantajat ovat ehtineet jo vaatia pakkosovinnon käyttöönottoa ja kovempia lakkosakkoja. Sinnemäki ei ota kantaa ehdotuksiin. - Tällaiset yleiset ehdotukset järjestelmän muuttamisesta eivät itse asiassa ratkaise tätä kiistaa. Lakko ratkeaa sillä järjestelmällä, mikä meillä on olemassa, jossa keskeistä on se, että osapuolet pääsevät sopuun, Sinnemäki sanoo. Lakon takia paperitehtaat seisovat ja uhkana on, että seisokit ulottuvat pian metalliteollisuuteenkin. Sinnemäki pitää uhkakuvaa vakavana. - Todella toivon, että löytyy sopu, ennen kuin tällaiseen tilanteeseen joudutaan. Hänen mukaansa tehtaiden alasajojen laajentuminenkaan ei anna hallitukselle eväitä pakottaa osapuolia sovintoon. Hän ei ota kantaa myöskään ahtaajien vaatimuksiin irtisanomisrahasta. - Tässä on kysymys asiasta, jossa osapuolten on päästävä sopuun, Sinnemäki toistaa. EK on arvioinut, että Suomi menettää lakon takia vientituloina joka päivä 100 miljoonaa euroa. Ahtaajien edunvalvoja AKT pitää arviota ylimitoitettuna. |
||||











