EU
TS: EU-komissaari moittii Suomen avioliittolakia PDF Tulosta Sähköposti
Share
EU
Kirjoittanut IKK   
09.09.2010 07:16
homoseksuaalisuus
EU:n oikeusasioista vastaava komissaari Viviane Reding katsoo Turun Sanomissa, että Suomen kaltaiset unionin jäsenmaat, joiden lait eivät tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja, rikkovat EU:n perusoikeuksia.


Redingin mukaan EU-lainsäädäntö on selkeä: se kieltää syrjinnän ja takaa vapaan liikkuvuuden sekä vastavuoroisen tunnustamisen.

– Jos asuu EU-maassa A, jonka laki tunnustaa avioliitot saman sukupuolen välillä, silloin on oikeus – perusoikeus – samaan statukseen myös EU-maassa B. Jos näin ei tapahdu, kyseessä on EU-lakien rikkominen, Reding totesi Euroopan parlamentin seksuaalivähemmistöjä puolustavan LGBT-ryhmän istunnossa tiistai-iltana.

Redingin mielestä se, että homoavioliitot eivät ole voimassa kaikissa EU-maissa, on todellisuudessa ja juridisesti liikkuvuuden este, sillä jos samaa sukupuolta oleva aviopari lapsineen muuttaisi muualle, parilla ei tulisi mukanaan perusoikeuksia, kuten vaikkapa oikeutta adoptiolapsiinsa, oikeutta saada terveystietoja tai sosiaalietuja.

EU:ssa Belgia, Espanja, Hollanti, Portugali ja Ruotsi hyväksyvät saman sukupuolen väliset avioliitot.

Suomessa, Britanniassa, Itävallassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, Tshekissä, Ranskassa, Saksassa, Sloveniassa ja Unkarissa, sallitaan vain rekisteröidyt parisuhteet saman sukupuolen välillä.

Viimeksi päivitetty 09.09.2010 09:29
 
Lisää artikkeleita...